Saatat hyötyä ammattijärjestäjän palvelusta, mikäli sinusta tuntuu, että tavaroiden hallinta on karannut käsistäsi. Ammattijärjestäjä on valmentaja, joka ohjaa sinua kohti tavaroiden hallintaa. Autan sinua löytämään keinoja päätöksentekoon ja autan konkreettisesti tavaroiden poistamisessa ja järjestyksen luomisessa.
Mikä on sinun tavoitteesi kodinjärjestämisen suhteen? Ammattijärjestäjän kanssa järjestämisurakkasi etenee sulavammin ja nopeammin ja sinulle jää energiaa muuhun.
Olisiko nyt aika viedä kodin järjestäminen loppuun? Alta löydät järjestämispakettini erilaisiin tarpeisiin. Toimin Sastamalassa sekä lähiseuduilla Pirkanmaalla ja Satakunnassa.
Tee tilaa olennaiselle

Kohti olennaista
Tutustutaan puhelimessa, kodissasi tai valitsemassasi paikassa ja suunnitellaan ja aikataulutetaan järjestämisprojektisi.
Kesto 1 h

Tilanvaltaus
Lähtölaukaus järjestämiseen, jonka aikana ehdimme käydä läpi esimerkiksi eteisen, wc:n, kodinhoitohuoneen tai vaatekaapin.
Kesto 3 h

Tila haltuun
Todellinen järjestämisen maraton, jonka aikana ehdimme järjestää yhden isomman tai pari pienempää kokonaisuutta.
Kesto 6 h

Tilaa olennaiselle
Loistava paketti isompaan järjestämisprojektiin. Tapaamiskertojen välillä ehdit järjestää myös itsenäisesti.
Kesto 3 x 3 h
