Liian kaunis käytettäväksi?

Olipa kerran nuori mies ja nainen, jotka rakastuivat ja avioituivat. Sota oli päättynyt vain vähän aiemmin ja monista asioista oli pulaa. Nuoripari sai kuitenkin monia kauniita häälahjoja, niiden joukossa upeat juomalasit. Lasit olivat niin kauniit, että ne päätettiin laittaa häiden jälkeen hyvään talteen, niitä käytettäisiin vain aivan erityisissä tilanteissa. Paitsi, että niin erityistä tilannetta ei tullutkaan, että ne olisi kaivettu esiin. Vuodet kuluivat ja juomalasit säilyivät alkuperäispakkauksissaan. Syntyi lapsia, lapset kasvoivat, muuttivat omilleen ja lapsille syntyi lapsia, jotka nekin varttuivat. 

Nuori mies ja nainen vanhenivat ja mies kuoli. Juomalasit pysyivät laatikoissaan. Nuoresta naisesta oli tullut vanha rouva ja lopulta oli aika muuttaa vuosikymmenien myötä rakkaaksi tulleesta kodista palvelujen äärelle. Häälahjaksi saadut lasit olivat käyttämättömyydestään huolimatta niin tärkeitä, että ne saivat paikan uudesta pienemmästä kodista. Kului taas muutama vuosi ja vanhukseksi muuttunut nainen ei enää pärjännyt yksin kodissaan. Oli aika muuttaa hoivakotiin, mutta siellä ei ollut enää tilaa häälahjaksi saaduille juomalaseille. Vanha nainen halusi antaa lasit eteenpäin lapsenlapsilleen. 

Mummon ja papan häälahjaksi saamat juomalasit matkasivat kahden lapsenlapsen koteihin jatkamaan elämäänsä. Lapsenlapset miettivät ensin, mitä tehdä juomalaseille, mutta päätyivät sitten ottamaan kauniit lasit esille laatikoista. Tuolloin yli 60 vuotta sitten häälahjaksi saadut juomalasit pääsivät vihdoinkin käyttöön. 

Saatuani mummon ja papan häälahjajuomalasit en voinut olla miettimättä, miksi niiden kauneus oli vangittu vuosikymmeniksi pahvilaatikkoon. Juomalasit olivat varmasti jotakin aivan erityisen kaunista sodan jälkeisen puutteen keskellä. Ne ohjasivat ajatuksia kohti parempia aikoja, jolloin elämä olisi asettunut jälleen vakaammin uomiinsa. Juomalasit saattoivat olla merkki hiljalleen kohoavasta elintasosta, oli useampia juomalaseja, jolloin kauniimmat juomalasit oli mahdollista säilyttää erityisen juhlavia tilanteita varten. Pappa oli jättänyt elämänsä Karjalassa toistamiseen vain muutamaa vuotta aiemmin, joten ylimääräiset juomalasit saattoivat hyvinkin viestiä turvallisuudesta papan evakkokokemusten jälkeen. 

Todellisuudessa en voi varmuudella tietää, miksi isovanhempani jättivät kauniit häälahjansa käyttämättä. Sen tiedän, että minullakin oli aiemmin tavaroita, joita säästelin jotakin ihmeellistä erikoistilannetta varten. Päädyttyäni vähentämään tavaroitani ja käydessäni sitä myötä läpi tavaroita, joita haluaisin ehdottomasti säilyttää, jouduin itse konkreettisesti tämän kysymyksen äärelle. Miksi säilytän osaa tavaroistani täysin käyttämättömänä, vaikka kyseiset tavarat ovat minulle tärkeitä ja mielestäni erityisen kauniita? Päätin ottaa käyttöön näitä vuosikausia kaapissa hilloamiani tavaroita. Aluksi se tuntui vaikealta, suorastaan kirpaisi. Sitten ajatusmaailmani alkoi pikku hiljaa muuttua sillä seurauksella, että uskalsin ottaa käyttöön suloisimmat kahvikupit, anopilta saadut hopeoidut aterimet, kauneimmatkin vaatteet ja ihanimmat kengät. Totesin, että tavallisesta arjesta tulee jotenkin kauniimpaa, kun ihanimmat tavarat pääsevät kaapin perukoilta niille tarkoitettuun tehtävään eli käyttöön. Onhan todellista luksusta saada juoda mummon ja papan häälahjalaseista.

Mitäpä, jos arki saakin olla juhlaa?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s